sivukuva_572-9944544

28 kymen Golfin senioria lähti Heikki Liikkasen ajamalla bussilla maanantaina 18.5.matkaan kohden Länsisatamaa, josta Eckerölinen m/s Finlandia starttasi klo 7:30.

Bussimatkalla tapahtui yksi unohdus, kun Paavolan Jaska unohdettiin epähuomiossa Mussaloon, kun bussin piti kiertää Jaskan asunnon kautta ja ajoimme päätietä ohitse. Jaskan puuttuminen huomattiin Loviisan kohdalla ja tilasimme taksin Jaskalle ja saimme kaikki mukaamme ennen laivan lähtöä.

Maanantaiaamun ensimmäinen laivavuoro oli kovin täynnä ja aamupalalla olikin ruuhkaa. Kaikki meni kuitenkin upeasti ja saavuimme aikataulussa Tallinnaan.

Oma bussi, kun oli mukana, matka jatkui satamasta sujuvasti Niitväljan kentälle, jossa lähdettiin liikkeelle klo 11:00 jälkeen. Sää oli viileä, mutta ei satanut. Niitväjan klubitalo oli vielä remontissa, mutta pukutilat olivat jo kunnossa. Kierroksen jälkeen bussilla hotelli Viruun majoittumaan. Olimme Virussa majoittuneena koko reissun ajan, joten kassien siirto oli minimiä ja bägithän olivat koko ajan bussissa.

Kentältä tullessa sovittiin tapaaminen Bomanien kämpille, sillä Esko romautti Niitväljan 13. väylällä hole-in-onen! Käytävässä ja kämpilla nautittiin sitten kuohuviinit porukalla, aika täyttä oli, sillä 28 henkeä on liikaa yhteen hotellihuoneeseen.

Niitväljassa oli vähän viileätä.

Kilpailuna oli Niitväljassa henkilökohtainen pistebogey-kisa. Kolme parasta olivat Pertti Heletoja, Marjukka Boman ja Esko Boman. Kuohareiden jälkeen kukin katosi taholleen iltaruokailemaan.

Tiistaina 19.5.2015

Aamulla kaikki tulivat kiltisti bussille klo 8:00 ja matkaan Pärnuun päästiin ajoissa. Joku oli käynyt paikan päälle aikaisemmin ja kentän löytyminen oli helppoa. Kohde oli siis Pärnu White Beach Golf, johon oli valmistunut uusi klubitalo juuri keväällä.

Se vaan tuli se holikka 13 reiällä, tulkaahan illalla hotellihuoneeseemme, niin otetaam kuoharia. – Esko B.

Pääsimme lähtemään yhteislähdöllä, joka todella helpotti meidän aikataulua. Kenttä oli hyvässä kunnossa ja sää suosi. Hieman oli kyllä tuulta, mutta aurinkoa riitti. Kenttä oli tasainen ja siellä oli runsaasti vettä ja vesien välissä pelattiin golfia.

Pelasimme ns. kämppäkisaan, jossa joukkueet oli tehty huoneittain. Pelimuotona oli best ball ja parhaat olivat Veli-Matti Mouhu ja Ilkka Iivonen, toiseksi pelasivat Heikki Liikkanen ja Kaj Luukas ja pronssille Timo Vornanen ja Ilkka Kakko.

Matkaan takaisin Tallinnaan päästiin ajoissa ja kukin katosi omille teilleen syömään ja valmistautumaan seuraavan päivän koitokseen Estonian Counry Clubille. Osa meistä kävi pizzalla vanhassa kaupungissa.

Keskiviikko 20.5.2015

Bussi odotti hotellin edessä klo 09:00 ja siitä lähdettiin matkaan Estonian Golf & CC kentälle. Kentän on suunnitellut suomalainen Lassi-Pekka Tilander. Kenttä on puistokenttä ja 9-reiän jälkeen oli toivottavaa, että ei käyty klubilla virkistäytymässä. Sen sijaan 6. reiän ja 12 reiän jälkeen oli kahvila-auto paikalla tarjoilemassa.

Kenttä sijaitsi aivan meren rannassa ja kaisloja sekä vesiesteitä riitti. Lintuja oli keväällä runsaasti ja ruokokerttuset olivat ”aivan sylissä” ja meteli oli sen mukainen. Peli sujui nopeasti ja klubilla ehdittiin jo laskea tuloksetkin ja bussissa ne olivatkin kaikkien luettavissa.

Kentältä ei ollut kiirettä, sillä yövyimme vielä hotellilla seuraavan yön ja vasta aamulla lähdimme takaisin.

Illaksi oli sovittu yhteinen illallinen Oliver-nimiseen ravintolaan, jossa suoritimme palkintojen jaon. Palkintoja riittikin kaikille tasapuolisesti, kiitos Tommin ja Gamebookin. Palkintojen jaon jälkeen otettiin vielä jälkiruoat ja drinksut. Ravintola ei oikein onnistunut laskutuksessa ja tuli sekaannusta hinnoista ja sen sisällöstä. Pääsimme ulos kuitenkin pienen harmituksen keran.

Illalla osa viettikin riittävän pitkään pubissa ja muissa ravintoloissa.

sivukuva_240-8087285

Torstai 21.5.2015

Aamulla rauhassa aamupalalle, siitä pakkaamaan ja bussille. Tuliaiset olivat jo valmiina bussissa, joten niitä ei tarvinnut raahailla laivalla. Pari tuntia laivalla ja saavuimme Helsinkiin. Siitä sitten bussiin ja pysähdys kentällä ja purkauspaikoilla.

Matka oli järjestelyiltään huippuluokkaa, kiitos Luukaksen Kajtsun ja Liikkasen Heikin. Mainitaan vielä, että tulospalveluvastaavana toimi toinen Kaitsu. Tämä ei jää tähän, sillä ensivuonna on tarkoitus bongata ainakin Pärnun uusi kenttä Pärnu Bay Links.

Kai Kilappa alakuva_270-1803136

Matkanjohtaja Kaitsu pääsi ensi kerran käyttämään shortseja reissussa. Tässä harkitaan jatkolyöntiä Suomenlahden rantakaislikossa.

alakuva_270b-7017640

Bomanin Esko teki Niitväljassa hole-in-onen.